kesäkuuta 12, 2008

Lupiini, komealupiini Lupinus polyphyllus värjäyksessä

Kasveilla värjäämisestä minulla on vähän kokemusta. Jostain olen lukenut, että kasveja tarvitaan suhteessa enemmän kuin sieniä tai kääpiä voimakkaiden värien saamiseksi.
Tämä mielessä keräsin lupiinin varsia, lehtiä ja kukintoja 10 litran kattilaan tiukkaan puristettuna. Lisäsin sadevettä niin paljon kuin kattilaan mahtui ja annoin vetäytyä yön yli. Seuraavana päivänä keittelin hennosti herneelle tuoksuvaa lientä pari tuntia. Vihertävän kellertävää väri irtosi niukasti. Laitoin yöksi pienen pätkän lankaa jäähtyneeseen liemeen. Yön aikana lanka värjääntyi vaalean vihreäksi. Seuraavana päivänä siivilöin harmahtavan liemen ja aprikoin oliko lupiineja sittenkin liian vähän.
Laitoin liemeen mielestäni maltillisesti lankaa vain n. 50 g valkoista ja saman verran luonnonvalkoista. Lisäksi ruosteinen ruuvi ja jousi antamaan rautapuretusta. Värjäsin pitkään, sillä langat pysyivät aika vaaleina. Jäähdytin langat liemessä. Pesussa ei väriä irronnut kovinkaan paljon, mikä ilahdutti. Lopputulos hentoa vihertävää. Jälkivärjäystä en edes ajatellut niin vähän väriä liemessä oli.

2. lupiinierään keräsin 25 litran saavillisen lupiineja, jotka pilkoin pienemmäksi silpuksi puutarhasaksilla. Painelin massan todella tiukkaan ja kaadoin vettä päälle. Liotin seuraavaan päivään.
Keittäessä lisäsin kattilaan lupiinisilppua sitä mukaan kun kattilaan mahtui. Liemestä tuli selvästi tummempaa kuin 1 erästä. Keittoaika oli kolmisen tuntia. Tästä erästä en siivilöinyt lupiinimössöä pois. Värjäsin reilun kaksi tuntia n. 75 g lankaa (valkoista, luonnon valkoista ja harmaata) ”rautanaula” puretuksella. Jäähdytin langat liemessä. Langoista tuli vähän tummempia kuin 1 erästä. Harmaa lanka värjääntyi parhaiten.

En anna vähällä periksi, joskus siitä on hyötyä ja joskus haittaa. Seuraavaan keitokseen käytin 2 erän jälkiliemen ja yhteensä 5 litraa tiukkaan puristettua lupiinisilppua jota lisäsin keiton aikana kattilaan. Tähän erään en käyttänyt kukintoja enkä siivilöinyt lientä. Aika mukavasti lehtien ja varsien palat sai ravistettua pois langoista. Kolmannen satsin vihreää voi sanoa jo tumman vihreäksi. Hyötysuhde on kuitenkin vaatimaton, sain värjättyä 40 grammaa harmaata lankaa.
Kaikki saamani vihertävät sävyt ovat ihan käypäsiä värejä. Ehkä oikealla rautapuretuksella saisi vähän tummempia sävyjä. Nyt kun täällä Pirkanmaalla on vihdoinkin satanut vähän vettä voisin vihdoinkin rasvapolttaa rautapadan ja värjätä seuraavan luupiinierän siinä. Lupiineja riittää ja kavereilta saan varmasti lisää värjäysmateriaalia, jos innostun kaikki omat lupiinini keittelemään väriliemeksi ☺

Lupiinivärjäyksen vihreät värit

Kaikenlaisia siivekkäitä

Harmillisen vähiin ovat kuihtuneet alku kesän sienilöydöt. Metsässä on ollut rutikuivaa, maasto rahissut joka askeleella ja kengät ovat peittyneet siitepölyyn. Itikat ovat kuoriutuneet inisemään sankoin parvin iskemään piikkinsä suojautumattoman kulkijan hipiälle. Olen tullut henkisestikin allergiseksi itikoille reilu vuosi sitten saamistani rajusta allergisesta oireista johtunen. Kokemus oli niin sietämätön ja tuskallinen, etten haluaisi sitä koskaan enää kokea. Nytkin olen ”potenut” yhtä itikan puremaa pian viikon.
Käytän itikka-aikaan metsässä vanhaa hyvin palvellutta hupullista anorakkia, jonka kyllästä hyttyskarkotteella. Iholle en voi karkotetta laittaa. Käsissä pidän ohuita puuvillahanskoja, joissa on näppylät. Pysyy hyvin kamera ja luuppi hyppysissä. Harmillisinta Suomen itikka-ajassa on se, että kauneimmat sekä usein lämpimimmät illat ja valoisat yöt osuvat samalle ajankohdalle. Olisi niin mukavaa kuunnella lintujen laulua vaikka läpi yön pihassa istuskellen. Inisevät itikat eivät toivettani kunnioita.
Sienettömyyden ”tuskaa” helpottamaan osallistuin edellisellä viikolla paikallisen luontoyhdistyksen yölaulajalinturetkelle. Lintukiinnostukseni on satunnaista. Talvella lintulaudalla vierailevat linnut ovat tuttuja, mutta laulun perusteella tunnistan aika vähän lintuja. Huppu päässä on hankala kuunnella lintuja, joten painoin poikkeuksellisesti lippalakin päähäni. Linturetkellä itikoita ei onnekseni ollut liikkeellä kovin runsaasti.
Retkelle osallistui hyvin eri-ikäistä väkeä, kaksi kouluikäistä poikaakin jotka tunsivat lintuja melkoisen määrän. Oppaiden opastuksella lintujen tunnistaminen oli vaivatonta. Kovin monta uutta lajia ei kykene omaksumaan, vaikka kuinka haluaisi. Maantietä kävellessä silmäni etsiytyivät kuin itsestään kosteikkoihin ja ojien pientareille. Muutama ylivuotien kääpä tuli pistetty taskuun tarkempaa tutkimusta varten. Ennestään tuttuja laulajia olivat mm. kuovi, uttukyyhky ja punarinta. Uusia ääniä, jotka toivon mukaan nyt tunnistan olivat metsäviklo, ruokokerttunen, satakieli ja kaulushaikara. Satakielen voimakasta ja muuttuvaa laulua oli ilo kuunnella. Paikoin satakieliä oli laulamassa piilopaikoissaan useita lintuja. Ruokokerttusen näin vilaukselta ruovikossa. Tallensin vanhanaikaiselle sanelukoneelle lintujen luritusta. Äänenlaatu ei ole lähelläkään hyvää, mutta riittää omiin opiskeluihin.
Sykädyttävin ”laulaja” kaulushaikara, oli tuttu ääni jopa omassa pihassa, mutta en ole aikaisemmin tajunnut tuon omitusen äänen lähtevän linnusta. Täältä löytyy ääninäyte sekä kuvia kaulushaikarasta. http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/botste/index.php