kesäkuuta 12, 2008

Kaikenlaisia siivekkäitä

Harmillisen vähiin ovat kuihtuneet alku kesän sienilöydöt. Metsässä on ollut rutikuivaa, maasto rahissut joka askeleella ja kengät ovat peittyneet siitepölyyn. Itikat ovat kuoriutuneet inisemään sankoin parvin iskemään piikkinsä suojautumattoman kulkijan hipiälle. Olen tullut henkisestikin allergiseksi itikoille reilu vuosi sitten saamistani rajusta allergisesta oireista johtunen. Kokemus oli niin sietämätön ja tuskallinen, etten haluaisi sitä koskaan enää kokea. Nytkin olen ”potenut” yhtä itikan puremaa pian viikon.
Käytän itikka-aikaan metsässä vanhaa hyvin palvellutta hupullista anorakkia, jonka kyllästä hyttyskarkotteella. Iholle en voi karkotetta laittaa. Käsissä pidän ohuita puuvillahanskoja, joissa on näppylät. Pysyy hyvin kamera ja luuppi hyppysissä. Harmillisinta Suomen itikka-ajassa on se, että kauneimmat sekä usein lämpimimmät illat ja valoisat yöt osuvat samalle ajankohdalle. Olisi niin mukavaa kuunnella lintujen laulua vaikka läpi yön pihassa istuskellen. Inisevät itikat eivät toivettani kunnioita.
Sienettömyyden ”tuskaa” helpottamaan osallistuin edellisellä viikolla paikallisen luontoyhdistyksen yölaulajalinturetkelle. Lintukiinnostukseni on satunnaista. Talvella lintulaudalla vierailevat linnut ovat tuttuja, mutta laulun perusteella tunnistan aika vähän lintuja. Huppu päässä on hankala kuunnella lintuja, joten painoin poikkeuksellisesti lippalakin päähäni. Linturetkellä itikoita ei onnekseni ollut liikkeellä kovin runsaasti.
Retkelle osallistui hyvin eri-ikäistä väkeä, kaksi kouluikäistä poikaakin jotka tunsivat lintuja melkoisen määrän. Oppaiden opastuksella lintujen tunnistaminen oli vaivatonta. Kovin monta uutta lajia ei kykene omaksumaan, vaikka kuinka haluaisi. Maantietä kävellessä silmäni etsiytyivät kuin itsestään kosteikkoihin ja ojien pientareille. Muutama ylivuotien kääpä tuli pistetty taskuun tarkempaa tutkimusta varten. Ennestään tuttuja laulajia olivat mm. kuovi, uttukyyhky ja punarinta. Uusia ääniä, jotka toivon mukaan nyt tunnistan olivat metsäviklo, ruokokerttunen, satakieli ja kaulushaikara. Satakielen voimakasta ja muuttuvaa laulua oli ilo kuunnella. Paikoin satakieliä oli laulamassa piilopaikoissaan useita lintuja. Ruokokerttusen näin vilaukselta ruovikossa. Tallensin vanhanaikaiselle sanelukoneelle lintujen luritusta. Äänenlaatu ei ole lähelläkään hyvää, mutta riittää omiin opiskeluihin.
Sykädyttävin ”laulaja” kaulushaikara, oli tuttu ääni jopa omassa pihassa, mutta en ole aikaisemmin tajunnut tuon omitusen äänen lähtevän linnusta. Täältä löytyy ääninäyte sekä kuvia kaulushaikarasta. http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/botste/index.php

Ei kommentteja: