syyskuuta 18, 2008

Pörhösuomuhelokka, Pholiota squarrosa

Värjäsin pörhösuomuhelokalla ensimmäisen kerran keväällä. 300 g kuivattuja helokoita ja 4 litraa vettä. Liotin sieniä pari vuorokautta ja liemi oli voimakasta, sameaa ja tuoksui voimakkaasti makeahkolle. En keittänyt lientä erikseen vaan laitoin langat suoraan liotusliemeen, koska liemi näytti vahvalta. Liemen lämpötila käväisi 93 asteessa, muuten värjäys tapahtui n. 80 asteessa. Sain ensimmäisestä värjäyksestä 150 g sinapinkeltaista. Jälkivärinä sain 150 g sameankeltaista. En ollut oikein tyytyväinen jälkiväriin. Kaikki langat olivat esipuretettu alunalla.

Toisessa värjäyksessä käytin 250 g kuivattua pörhösuomuhelokkaa 5 litraa sadevettä. Liotin vain vuorokauden ja keittelin hitaasti monta tuntia. Ylin lämpötila hetkellisesti 96 astetta. Liemi jäähtyi seuraavaan päivään.
Jätin sienet liemeen ja laitoin värjäykseen yhteensä 125 g aluna & viinikivi esipuretettua lankaa. Suunnilleen puolet luonnonvalkoista ja puolet valkoista. Lämpötila värjäyksessä 70 – 87 astetta toista tuntia. Värjäsin tämän erän nuotiolla. Lämpötilan pikainen nousu käy yllättävän nopeasti, mutta yhtä nopeasti sitä tarttuu kattilan kahvoihin ja siirtää kattilan sivuun. Lankojen nimilaputkin saivat hieman savuaromia. Langat jäähtyivät liemessä seuraavaan päivään. Pesussa väriä irtosi paljon, lankoja sai pestä aika pitkään. Lopussa liotin lankoja etikassa hetken ja viimeiseen huuhteluveteen laitoin huuhteluainetta. Merkittävää värieroa luonnonvalkoisen ja valkoisen välillä langoissa ei lopulta ollut.

Pörhösuomuhelokan jälkiliemi oli paksua vaaleanruskeaa. Jälkivärjäyksessä laitoin liemeen vuorokaudeksi likoamaan purettamatonta valkoista lankaa. Lanka oli hiukan punertavaa ennen värjäystä, mutta punertavuus ei tarttunut lankoihin. Alunan lisäsin värjäyksen alkuvaiheessa. Lopputulos vaaleankeltaista.
Liemi oli edelleen vaaleanruskeaa ja sameaa. Jotakin väriä liemeen jäi vielä paljon, mutta normaalilla värjäysmenetelmällä se ei jää lankoihin.
En tullut mitanneeksi pH:ta. Voisikohan pH:n muuttamisella saada värin jäämää lankoihin ? Tuntuu tuhlaukselta heittää niin ”värikylläistä” lientä pois. Liotin jälkiväriliemessä vielä n. 50 g luonnonvalkoista lankaa useita päiviä. Langasta tuli hailukkaa keltaista. Seuraavassa värjäyksessä annan lankojen kuivua ennen pesua, jospa väri jäisi paremmin lankoihin.
Kuvan langat ovat toisesta värjäyserästä.
Kyllähän pörhösuomuhelokallakin värjää ja saa omanlaistaan keltaista. Sieniä tarvitaan kuitenkin paljon, eli hyötysuhde on vähän heikko. Tänä syksynä näyttää parin välivuoden jälkeen löytyvän pörhösuomuhelokkaa ihan mukavasti näiltä seuduilta. ”Pörhis” kasvaa suurina ryppäinä haavan tai koivun juurella. Aika vaivattomasti saa kerättyä yhdeltä paikalta monta litraa pörhösuomuhelokkaa. Seuraavana syksynä kannattaa tarkistaa edellisvuotiset kasvupaikat, koska pörhösuomuhelokka kasvaa usein samoilla paikoilla.

syyskuuta 12, 2008

Värjäyssienten kulta-aikaa

Jokaisena syksynä vähän eri sienet ja käävät antavat runsaan ”sadon”. Värjäykseen käytettävien seitikkien osalta syksy on ollut antoisa ja kiireinenkin. Lituskat paperipussit täyttyvät pikkuhiljaa kuivatuista sienistä pullukoiksi. Varastoja on mukava katsella ja hypistellä, mutta ei haistella.
Metsissä kulkiessani olen painanut mieleen tarkasti kaikki okra- ja raidankääpä kasvustot. Kääpiä ehtii keräämään vähän myöhemminkin. Kuluva syksy ei ole ollut kovin suotuisa karhunkäävälle Phaeolus schweinitzii . Yhtään kääpää ei ole löytynyt vanhoilta tutuilta kasvupaikoilta. Okrakääpää, Hapalopilus rutilan on löytynyt enemmän kuin koskaan.
Olin viikolla mukana eräässä sieninäyttelyssä. Kiinnostuksen kohden oli luonnollisesti ruokasienet ja myrkylliset sienet. Esillä oli myös sienillä värjäämiäni lankoja. Yllätyin positiivisesti ihmisten kiinnostuksesta lankoihin ja värjäystekniikkaan.

Yksi värjärien suosikkisienistä on varmaankin veriseitikki, Cortinarius sanguineus. Luonnon ”rakentamaa” punaista väriä jaksaa aina vaan ihastella. Veriseitikkejä olen saanut kerättyä ja kuivattua paljon enemmän kuin aikaisemmin. Muutamat ystävänikin ovat keränneet minulle verihelttaseitikkejä ja veriseitikkejä, kiitos heille.

Verihelttaseitikkejä, Cortinarius semisanguineus voi löytää monenlaisilta kasvupaikoilta havupuiden läheisyydestä. Minulla on sellainen näppituntuma, että männyn seurassa kasvavat ovat usein rotevampia ja paksujalkaisempia kuin kuusen seurassa kasvavat. Verihelttaseitikkien lakit ja jalat olen nyppinyt ennen kuivaamista erikseen. Pelkkiä jalkoja on kertynyt kuivattuna n. 200 g Verihelttaseitikkien joukossa on ollut muutama hurmeseitikki, Cortinarius phoeniceus. En ole erotellut ”hurmeita”, ovat menneet verihelttojen kanssa samaan pussiin. Pitäisi muistaa ottaa kuvia myös hurmeseitikeitä kun seuraavan kerran niitä löydän.

Sahramiseitikit, Cortinarius sommerfeltii olen laittanut samaan pussiin kaneliseitikkien, Cortinarius croceoconus ja harvahelttaisten keltahelttaseitikkien, Cortinarius croceus kanssa. Jossain vaiheessa viime syksynä aloin epäröimään, että olen sekoittanut kaneliseitikin ja muut ”keltaiset” seitikit onnellisesti keskenään. Eräällä sienireissulla sain vahvistusta tietävämmältä henkilöltä, että olen kuitenkin alusta asti mieltänyt ja tunnistanut oikein nämä lajit. Kaneliseitikkejä on löytynyt vain satunnaisesti niistä maastoista joissa olen kulkenut. Sahramiseitikkejä on löytynyt kohtalaisesti vähän joka puolelta Suomea, missä olenkin kuljeskellut.

Viitaseitikki Cortinarius uliginosus on minulle aivan uusi keräyksen kohde. Oikeastaan viitaseitikit yllättivät aivan täysin. Kuvassa on nuoria todella upean värisiä yksilöitä. Löytäessäni sienet en osannut näitä seitikeiksi ajatella laisinkaan. Polulla sienet tunnistettiin viitaseitikeiksi. Polun värjäysfoorumissa on ollut keskustelua viitaseitikeillä värjäämisestä viime syksynä. Niinpä tiesin kerätä aarteet talteen.


Samettijalan paras tuntomerkki eli tumma samettimainenjalka jää kuvassa mahtavan lakin alle piiloon. Sienet kasvaa havupuiden sammaloituneilla kannoilla.
Samettijalkoja sain kerättyä yhdellä reissulla 5 kg. Päivä oli sateinen ja sienet olivat todella märkiä. Aluksi puristelin niistä enimmät nesteet pois, jotta kuivuminen olisi mahdollista. Aluksi en hoksannut ottaa nestettä talteen. Jossain vaiheessa aloin puristelemaan ruskeaa vettä kippoon kuivumisen nopeuttamiseksi. Samettijalat keräävät itseensä uskomattoman määrän nestettä. Melko kuivan tuntuisesta sienestäkin saa puristamalla nestettä esille. Laitoin ”puristeluliemeen” 20 g lankaa likoamaan. Muutaman päivän liottelussa lanka harmaantui ja reilun viikon liottelun jälkeen on jo selvästi vihreää.
Suuren satsin kuivattaminen ilman kuivuria kävi ylivoimaiseksi. Vaikka kääntelin sieniä ja pidin takan läheisyydessä pyykkitelineen päällä olevilla sanomalehdillä osa sienistä alkoi haiskahtamaan pahalle ja epätoivotut sienet eli homeet alkoivat nostamaan päätään. Pussitin suurimman osan nahkeista sienistä ja laitoin pakastimeen. Osan sain sentään kuivattua rutikuiviksi.