marraskuuta 04, 2008

Keltaisten seitikkien värit

Keltaiset seitikit ovat aiheuttaneet päänvaivaa, niiden tunnistaminen ei ole helppoa. Kun kuvittelen tunnistaneeni keltahelttaseitikin jostain löytyy uudenlainen keltainen seitikki ja taas pohtiminen pitää aloittaa alusta. Sahramiseitikki on helpoiten tunnistettavissa. Sillä on selvästi oranssit heltat, vanhemmiten ne tummuvat ja muuttuvat ruskeakasi.

Sahramiseitikki, Cortinarius sommerfeltii kasvaa kuusikoissa.

Sahramiseitikin lakissa on vyöhykkeitä.

Keltahelttaseitikki, Cortinarius croceus kasvaa karuilla paikoilla yleisenä. Heltat ovat harvemmassa kuin sahrami- tai kaneliseitikillä.

Alkusyksystä en eritellyt keltahelttaseitikkejä, kaneliseitikkejä tai sahramiseitikkejä vaan kokosin ne samaan pussiin kuivatuksen jälkeen. Myöhemmin olen eritellyt seitikit neljään eri pussiin. Edelleen opettelen niiden tunnistamista.

Murensin 80 g keltaisia seitikkejä lämpimään veteen. Liemi punertui hienosti vuorokauden liotuksen aikana. Pieni koelanka oli punertavaa liotuksen jälkeen. Tunnin reippaassa kiehutuksessa liemi muuttui oranssimpaan suuntaan.
Laitoin ensimmäiseen värjäykseen harmaata ja luonnonvalkoista aluna-viinikivi puretettua lankaa sekä luonnonvalkoista ja valkoista aluna puretettua lankaa yhteensä n. 100 g.
Melko pian langat muuttuivat selvästi oranssiin sävyisiksi. Värjäsin tunnin verran 80 – 90 asteessa. Langat jäähtyivät liemessä seuraavaan päivään.
Ravistelun ja puristelun jälkeen laitoin langat etikkaveteen likoamaan hetkeksi ja annoin lankojen kuivua ennen pesua. Värit olivat fantastiset, minun silmiini kauniimmat kuin verihelttaseitikistä saatavat värit.
Ensimmäisen värjäyksen jälkeen liemessä näytti olevan väri vielä runsaasti. Värjäsin samalla liemellä lopulta neljä kertaa. Viimeisen värjäyksen liemeen kaadoin tilkan tulihelokkalientä. Yhteensä sain värjättyä keltaisilla seitikeillä yli 230 g lankaa.

Langat 1-4 ensimmäisestä värjäyksestä.
1. harmaa aluna-viinikivipuretus
2. luonnonvalkoinen alunapuretus
3. valkoinen alunapuretus.
4. luonnonvalkoinen aluna – viinikivipuretus
Langat 5-6 toisesta värjäyksestä
5. valkoinen alunapuretus
6. luonnonvalkoinen aluna –viinikivipuretus
Lanka numero 7 kolmannesta värjäyksestä, luonnonvalkoinen alunapuretus.
Kuvasta puuttuu viimeisen värjäyksen langat, jotka ovat vähän vaaleampia, kuin kolmannen värjäyksen lanka.

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Hienot kuvat ja juttu!
Voisiko sahramiseitikin sekoittaa vanhaan verihelttaan? Onko se samaa kokoa verihelttojen kanssa, näyttää aika rotevalta noissa kuvissa?
Sienikausi on kyllä liian lyhyt!

Hattis-Leena kirjoitti...

Kyllähän vanha sahramiseitikki voisi mennä verihelttaseitikistä. Kokoluokka on pienellä sahramiseitikillä suunnilleen sama. Onhan niitä tukevajalakaisia verihelttaseitikkejäkin. Yläkuvassa näkyy hyvin miten sahramiseitikin helttojen väri muuttu vanhetessa punaruskeaksi, vähän samaan suuntaan kuin veriheltat.
Olen ehdottamasti samaa mieltä, että sienikausi on aivan liian lyhyt :D mutta toisaalta eihän sitä oikein ehdi värjäämään sienisesonkin aikana, kun kaikki liikenevä aika menee metsissä.