marraskuuta 07, 2008

Värejä ruokasienistä 2.

Kuusilahokka Hypholoma capnoides kasvaa havupuiden kannoilla ja rungoilla ryppäinä. Joskus satunnaisesti myös lehtipuulla. Sieni on yleinen ja kasvukausi pitkä keväästä myöhäiseen syksyyn. Eipä ole tullut kerännyt kuusilahokkaa ruokasieneksi, vaikka tunnistan sen.

Liotin 135 g kuivattua kuusilahokkaa sadevedessä vuorokauden. Keittelin sieniä reilun tunnin ja nuuhkin herkullista sienen tuoksua. Tuli ihan vesikielelle ja alkoi tekemään mieli jotain sieniruokaa. Liemen tuoksun perusteella kuusilahokka voisi olla hyvänmakuinen ruokasieni. En tullut maistaneeksi kuitenkaan.
Liemestä tuli tummanruskeaa. Laitoin jäähtyneeseen väriliemeen n. 25 g alunalla puretettua lankaa likoamaan vuorokaudeksi. Ennen keittovärjäystä lanka oli beessiä. Värjäyksessä se muuttui enemmän keltaiseksi. Lanka sai jäähtyä liemessä kaikessa rauhassa. Pesun ja kuivatuksen jälkeen lanka oli aika kivaa vaalean ruskeaa.
Jälkivärjäyksen kanssa kävi vähän hassusti. Laitoin n. 25 g lankaa likoamaan liemeen ja vien kattilan kuistille viileään. Parin päivän kuluttua ajattelin värjätä langan. Kattilan sisältö haiskahti imelälle ja liemen pinnalla oli hometta, harmillista. En viitsinyt sisätiloissa alkaa kuumentamaan käynyttä homelientä vaan heitin sen pois. Lanka oli värjääntynyt liotuksessa kuitenkin kellertäväksi.

Ruskea lanka keittovärjäyksestä ja vaalea parin vuorokauden liottelun tulos. Kokeilun lopputulos on se, että vastedes kerään kuusilahokat talteen ja kuivaan värjäystä varten. Kuusilahokasta saamani ruskea on minulle mieleinen väri.

1 kommentti:

Leena kirjoitti...

Mäkin olen kerran saanut kuusilahokoista hyvää kellanruskeaa, mutta sitten kun yritin isommalla satsilla samana syksynä (vanhoilla sienillä), väristä tuli tosi laimea, en tiedä mikä meni pieleen vai vaikuttiko sienten vanhuus niin paljon. Pitäsi kokeilla uudestaan, kun sinäkin olet saanut noin hyvää väriä:)