lokakuuta 08, 2009

Sammaltöitä

Sammaletti
Ulkokäyttöön soveltuvan karhunsammalmaton tekeminen alkaa olla katoavaa käsityöperinnettä. Paras aika tehdä kestävä karhunsammalmatto on juhannuksen tietämissä. Ennen vanhaan ulkomatot uusittiin joka vuosi. Kastelemalla mattoa sen kestävyys paranee niin, että se saattaa säilyy hyvänä muutaman vuoden. Jäätymistä matto ei kuitenkaan kestä.
Karhunsammalmattoon tarvitaan pari säkillistä pitkiä karhunsammalia. Sammalten kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, joten keräämiseen on hankittava maanomistajan lupa. Korpikarhunsammal Polytrichum communeon yleinen koko maassa. Rehevien kuusikoiden aukkopaikoissa se kasvaa laajoina ja korkeina kasvustoina. Sammalta on kuitenkin viisainta kerätään sieltä täältä tukko, ei koko sammalkasvustoa yhdestä paikasta.

Sammalmaton valmistaminen aloitetaan letittämällä sammalta samaan tapaan kuin ranskalainen hiuspalmikko tai voikukkaseppele. Jokaiseen palmikon säikeeseen siis lisätään vähän uutta sammalta. Mattoa varten palmikkoa tarvitaan noin kolme metriä. Kestävyyttä lisää tiukka palmikointi. Palmikon loppupää sidotaan langalla.
Kuvassa noin metrin pituinen sammalletti kranssiksi kiepautettuna.
Mattoa varten letti kierretään kiekoksi tai haluttuun muotoon. Punoksen osat neulotaan toisiinsa vahvalla langalla.


Sammalraanu
Sammalista valmistetun vain ulkokäyttöön sopivan seinävaatteen valmistaminen on aikaa ja materiaalia kuluttava käsityö. Lopputulos on kyllä vaivan arvoinen.

”Raanun” koko n. 1 metri x 50 cm. Työn pohjana on kanaverkko ja yläreunan tukipuuna luonnonkäyrä sormipaisukarveen osittain peittämä koivun oksa. Työhön hupeni neljä korillista erilaisia sammalia ja yksi kurssipäivä + tukipuun sidonta hamppunarulla ja viimeistely seuraavana päivänä kotona.
Kurssityö on tehty asettelemalla sammaleet verkon päälle, puolikkaalle osalle verkkoa. Toinen puoli verkkoa nostettiin sammalien päälle. Painettiin kiinni niin, että sammalet tulivat päällimmäisen verkon läpi. Reunat kiinnitin rautalangalla. Osittain kanaverkko jäi hyvästä yrityksestä huolimatta näkyviin.
Sammaltyön tekniikka jäi mietityttämään niin, että kävin ostamassa kahta erilaista kanaverkkoa uusia töitä varten. Tänään kokeilin vähän toisella tekniikalla sammalraanun tekemistä. Kylmyys ja pimeys pakotti lopettamaan käsityön, mutta alku näyttää lupaavalta.

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Mielenkiintoinen tekniikka. En ole moisesta ennen kuulutkaan mitään. Myös sammalmatto kiinnostaa. Oisko sellaisesta jossain kuvaa?

Hattis-Leena kirjoitti...

Sammalmaton punomiesesta löytyy videopätkä täältä
http://oppiminen.yle.fi/haku?str=sammalmatto
Sammalraanun tekemiseen ei taida netistä löytyä ohjeita.