joulukuuta 07, 2009

Marjavärjäyslankojen valonkesto

Vaikka langat ovat saaneet syksyn edetessä melko vähän valoa jo nyt näkee valon vaikutuksen värien kestävyyteen. Yllättävintä on, että tuomenmarjavärit ovat haalistuneet huomattavasti. Etikassa keittäminen ei tuonut toivottua tulosta. Vastaavasti aronian marjojen keittäminen suolaliemessä sai aikaan pysyvämmät värit. Ensi syksynä pitää kokeilla tuomenmarjojen keittämistä suolaliemessä.

Tuomenmarjat; 1. lanka ensimmäisen värjäyksen ja 2. lanka toisesta.
Ensimmäisen värjäyksen lanka on muuttunut ruskeammaksi. 2. värjäyksen lanka on haalistunut hyvin selvästi. Jälkivärjäys ei siis ole kannattavaa.


Marja-aronia 2. värjäyksen lanka on pitänyt värinsä paljon paremmin. Ykkösväri ei ole juurikaan haalistunut valossa. Kun vertaa ensimmäisen värin lankaa luonnossa okrakäävän väriin, aronia on värikylläisyydeltään lähes samaa astetta.

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Kiitos kun laitoit nämä kuvat. Olen ajatellut, että tuomen marjalle käy juuri noin. Olin nimittäin värjännyt sillä kansalaisopiston kurssin yhteydessä ja ihastunut väriin ja sitten jonkun vuoden jälkeen menin lankapussilleni ja sitä lankaa ei ollutkaan. En ollut pannut merkintöjä vyyhteihin, ja epämääräisistä ruskean harmaista langoista vain pystyin arvailemaan, mikä oli aikoinaan hehkeää tuomenmarjala värjättyä. Tuo marja-aronia saattaa vaatia vaan enemmän aikaa, mutta oletan sille käyvän samoin.

Leena kirjoitti...

Olipa kiinnostava kuulla, että etikkavärjäys ei kestä kuitenkaan. Olin hiukan skeptinen sen suhteen, vaikka natural dyes listalla sen sanotaan toimivan kermesmarjaväreillä (tai siis yksi arvostettu värjäri sanoo), jotka muuten ei kestä. Mikähän siinä suolassa auttaa, viime kesän värjäriviikkojen luennollakin suolan sanottiin auttavan vain väriaineen pysymiseen liukoisena pidempään, ei kiinnittämään. Kirjoita sitten, jos ne aroniaväritkin muuttuu:)

Hyvää joulua sinulle ja värikästä ja sienirikasta tulevaa vuotta!