joulukuuta 10, 2011

Itse tehdyt kinnasneulat

Blogiini tullaan yhä useammin hakusanalla kinnasneula. Kiinnostus kinnasneulan ”pyörittämiseen” on vuosi vuodelta kasvanut. Tämä on ilahduttavaa ja toivotankin sinnikkyyttä opiskeluun kaikille kinnasneulan löytäneille! Tekniikka on haasteellinen, mutta opittavissa ;-)

Nettikaupoissa ja käsityöliikkeissä kinnasneulan hinta ja laatu vaihtelee suuresti. Hintahaitari on melkoinen, eikä se välttämättä riipu valmistusmateriaalista. Käyttämälleni tekniikalle sopivia kinnasneuloja ei ole juurikaan saatavilla. Opettaessani taitoa eteenpäin olen lahjoittanut tekniikkaan sopivan neulan oppilaalle. Neulavarastoni hupenemisen myötä tilanteesta on tullut ongelmallinen.

Koska monenlaiset käsillä tekemisen taidot ja luonnonmateriaalit kiinnostavat osallistuin luu- ja sarvityökurssille viime keväänä. Opettajana oli perinne- ja erätaitojen mestari Turkka Aaltonen Porista.


Muiden luu- ja sarvitöiden sekä rummun teon jälkeen ryhdyin työstämään kinnasneulaa luusta. Kuvassa luu josta aloin sahaamaan neula-aihiota.
Luun sahaamisesta koneilla tulee paha katku ja hirveä pöly. Kurssilla ei käytetty työstössä sähkötyökaluja.


Luuaihio ja mallina ollut puuneula. Luu oli keitetty, se on hauraampaa kuin keittämätön luu. Käsin sahaaminen ja muotoilu hiomalla ei ole hätäisen hommaa.


Ylin puinen mallineula. Keskellä toinen aihio keittämättömästä luusta. Alinna ensimmäinen luuneula vailla reikää. Tähän asti kaikki hyvin. Reikää poratessa keitetystä luusta tehty neula katkesi. Reiän tekeminen oli kriittisin vaihe. Toisesta neulasta tein hiukan paksumman ja se säilyi ehjänä reiän teossa.

Käytössä luuneula tuntuu käteen hiukan raskaammalta kuin puuneula. Luuneulan sileys ja luistavuus on kyllä erinomainen. Uuden painavamman neulan käyttö on myös tottumuskysymys. En ole luuneulaa myöhemmin käyttänyt kuin näytösluontoisesti. Sillä on aivan oma arvonsa, onhan se ensimmäinen itse tekemäni kinnasneula.
Luuneulojen tekemisen jälkeen kinnasneula-asiat ovat olleet sivussa, sillä kinnasneulan pyörittäminen kuuluu ”rutiineissani” pimeneviin iltoihin.
Marraskuussa ohjasin muutaman kinnasneulakurssin. Tuskastelin mistä saisin neuloja kaikille kurssilaisille. Kun on ollut paljon muita projekteja olin kokoaan unohtanut keväällä tekemäni neulat.
Muutaman tehdyn luuneulan kokemuksella ryhdyin työstämään neuloja puusta. Materiaalina tammi ja mänty. Puun työstäminen oli paljon helpompaa kuin luun. Nauhahiomakoneella muotoilu ei ollut vaikeaa, eikä hidasta. Ohessa tuli kyllä ”viilattua” reilusti kynsien muotoa uuteen malliin.
Reikien tekoa varten kiinnitin neulat puristimilla työpöytään. Reiät tuikkasin Dremelillä, ne onnistuivat hyvin. Yksikään puuneula ei katkennut.
Neulojen viimeistelyn tein erittäin hienolla hiomapaperilla käsin. Puun viimeistely pitää tehdä huolellisesti, sillä pienikin ulkoneva puunsyy tarttuu heti lankaan. Hioin myös reiät niiltä osin kuin se oli mahdollista. Viimeistelyhionta taisi viedä koko hommassa eniten aikaa. Pintasilauksen neulat saivat öljystä. Ylimääräisen öljyn pyyhin pois niin ettei pinta tuntunut yhtään tahmealta. Neulaa on paljon mukavampi ja helpompi käyttää kun se on alusta asti luistava.


Osa tekemistäni puuneuloista. Kaikkia ei ole vielä öljykäsitelty. Neulat ovat hiukan erinäköisiä ja kokoisia. Ne ovat yksilöllisiä niin kuin jokainen neulojakin on. Reiät ovat toiselta puolelta niin suuria, että paksukin lanka kulkee läpi kaksikertaisena jouhevasti. Vaakasuorassa on toinen väkästelemäni luuneula, siinä reikä on vähän pienempi.

joulukuuta 03, 2011

Lehtokeltavalmuska, Tricholoma frondosae värjäyksessä

Lehtokeltavalmuska on Etelä-Suomessa yleinen, haavikoissa ja sammalikoissa viihtyvä keskikokoinen sieni. Se kasvaa ryhminä haavan juurisienenä. Esiintymisaika on pitkä ensimmäiset itiöemät voi löytää jo elokuun lopussa. Suotuisana syksynä sieniä voi löytyy vielä lokakuussa.

Lakki on keskikokoinen ja laakea. Väri vaihtelee ruskeasta keltaiseen. Ruskea väri on peräisin pienistä suomuista lakin pinnalla. Suomuisuus on hyvin vaihtelevaa. Lakin keskellä on pieni kohouma. Lakin pinta on tahmea, siihen tarrautuu multaa, lehtiä ja kariketta sienen kasvaessa.

Heltat ovat selvästi kolotyviset, tyypilliset kaikille valmuskoille ja väriltä ne ovat nuorena silmiinpistävän vaaleankeltaiset. Jalka on keltainen ja pitkähkö. Sienen vanhetessa keltaiset värit haalistuu. Sienen malto on valkoista ja tuoksu jauhomainen, miellyttävä.

Saman näköinen laji on kangaskeltavalmuska, (Tricholoma equestre) joka on kookkaampi ja kasvaa usein yksittäin nimensä mukaan kangasmetsissä ja karuilla kallioilla.

Värjäyskokeiluun käytin 225 g kuivattuja eri ikäisiä sieniä. Vuorokauden liotuksen jälkeen liemi oli likaisen ruskehtavaa. Ennen sienten keittoa liotin muutaman tunnin pientä langanpätkään liemessä. Se värjääntyi heleän keltaiseksi.

Keitin sieniä tunnin verran. Jäähdytyksen jälkeen siivilöin melko värittömältä näyttäneen keitoksen. Värjäsin 40 g alunalla ja viinikivellä esipuretettua valkoista lankaa. Lopputuloksena beessiä jossa aavistus vihertävyyttä.

Jonkin verran sienissä on keltaista väriä koska sitä tarttui liossa olleeseen lankaan. Voihan olla myös, ettei väri kestä keittämistä. Nuoren lehtokeltavalmuskan vihertävänkeltainen väri on kaunis. Sen saaminen lankaan kiehtoo. Sienen väri on hyvin voimakas heltoissa ja jalan pinnassa, joskin värikerros on jalassa ohut. Seuraavan kerran kerään vain nuoret lakit. Jos viitseliäisyyttä riittä irrotan ja kuivaan pelkät heltat.

elokuuta 12, 2011

Värjäyskääpiä ja samettijalkoja

Vesisade koetaan yleensä ikävänä säätyyppinä. Sieni-ihmisille sateen odotus kuivuuden ja parhaan sesongin keskellä on ”vaikeaa” aikaa. Ruokasienten osalta kausi on toistaiseksi ollut niukka Pirkanmaalla. Hiukan keltavahveroita, kantarelleja (Cantharellus cibarius) ja mustatorvisieniä (Craterellu cornucopioides). Suurin osa keltavahveroista ja mustatorvisienistä kuivui käyttökelvottomiksi. Yksi herkkutatti (Boletus edulis) ja kuusenleppärousku (Lactarius deterrimus) sekä kolme kehnäsientä (Rozites caperatus) eivät nekään ole sieniveistä juuri kuluttaneet.
Ruokasieniksi sopivia haperoja (Russula) on sentään noussut jo mukavasti. Lehtomaisilla paikoilla valtaosa haperoista on ollut ruokasieneksi kelpaamattomia, kloorille tuoksahtavia kirpeän makuisia haisuhaperoja (Russula foetens sp.). Haisuhaperoja käytetään kyllä ruokasienenä Venäjällä. Ruoaksi valmistaminen tapahtuu liottamalla ja suolaamalla. Ennakkoluulottomat voivat kokeilla. Paikoin melko paljon on näkynyt lahokannoilla punertavapillisiä ja tumma jalkaisia sappitatteja (Tylopilus felleus). Pahan makunsa vuoksi ne eivät sovellu ruokasieniksi. Sappitatin karvas maku ilmaantuu viiveellä ja maistuu suussa pitkään.
Kuivuudesta ja lajien niukkuudesta huolimatta olen löytänyt metsästä monenlaisia aarteita. Sienivärjärin näkökulmasta kausi näyttää olevan mainio okrakäävän (Hapalopilus rutilans) ja karhunkäävän (Phaeolus schweinitzii) osalta.


Vähän jo vanhentunut okrakääpä päältä.

Ja sama alta.

Ruuhkaa pähkinän rungolla, okrakääpiä.

Kuhmuraisempaa lakkimallia oleva okrakääpä, myös pähkinällä.

Pihlajan kuolleella oksalla kasvava okrakääpä on jo vanhentumassa.

Edellisen okrakäävän pillipintaa.

Muhkea karhunkääpä on kasvanut kepakosta piittaamatta.

Karhuhkäävän pillipintaa ja jalka.

Vähän erikoisemman muotoinen nuori karhunkääpä loistaa kirkkaan keltaisena vanhan männyn kupeessa.

Värjäykseen sopivat seitikit (Cortinarius) uinuvat vielä maan alla odotellen kunnon sateita. Kaksi sahramiseitikkiä (Cortinarius sommerfeltii) ja muutama lahovalmuska (Tricholomopsis decora) on päätynyt korissa kotiin.


Tänään löytyi samettijalkoja (Tapinella atrotomentosa) runsaasti. Sain kerättyä talteen useita kiloja mustikkareissun ohessa. Mikä mukavinta hurjan painavaa sienikassia ei tarvinnut kantaa pitkää matkaa autolle. Kiitos Markku!
Alueelta olisi varmaan löytynyt paljon enemmänkin samettijalkoja. Rajallinen kuivatustila hiukan hillitsee materiaalin keruuta yhden reissun osalta.

elokuuta 10, 2011

Langan jatkaminen palmikoimalla

Saija kyseli miten lanka jatketaan palmikoimalla. Yritän neuvoa muutaman kuvan kera. Kun ryhdyin kirjoittamaan palmikoinnista se tuntui monimutkaisemmalta kuin mitä käytännössä onkaan. Toivottavasti tästä on apua.



Liitettävien lankojen päät puretaan auki noin 1 cm matkalta ja jaetaan kahteen osaa. Kun tämän palmikoinnin oppii ei langanpäitä tarvitse purkaa kovin paljon.

Lankojen ”halkaisukohdat” asetetaan vastakkain.

Halkaistut säikeet palmikoidaan yhteen langan kanssa. Kuvassa keltainen lanka palmikoitu ensin punertavaan lankaan.

Toinenkin pää palmikoituna. Lopuksi jäljelle jäänyt langanpätkä pujotetaan langan kierteiden läpi. Kuvassa sitä ei ole vielä tehty.


Palmikoimalla langasta tulee kestävä eikä se valmiissa työssä juurikaan näy.
Löyhäkierteisen langan saa palmikoitua kauniimmin. Vähän harjoittelemalla palmikoimista lankojen liitoskohdan saa siistiksi.
Lanka kannattaa katkaista käsin, epätasainen langanpään on siistimpi palmikoida ja pujottaa kierteiden läpi.

helmikuuta 25, 2011

Punasuomuseitikki Cortinarius bolaris värjäys

Maastossa pienehkö punasuomuseitikki (Cortinarius bolaris) on huomiota herättävän kaunis ja kirkasvärinen sieni. Lakin pinnalla on punaruskeita tai punaisia suomuja. Lakin kellertävä pohjaväri tulee esiin lakin pintakelmun halkeamissa. Jalka on tanakka, nuijamainen. Pinnalla on punertavia, lakin värisiä loimukuviota. Helttojen alapuolella jalassa on selvä valkoinen vyö. Hyvä tuntomerkki on mallon muuttuminen vahingoittuneista kohdista kirkkaan keltaiseksi.
Hyviä kuvia punasuomuseitikeistä löytyy täältä

Punasuomuseitikki muistuttaa etäisesti kookkaampaa ja hyvin yleistä punavyöseitikkiä (Cortinarius armillatus), joka on myös värjäykseen sopiva sieni. Punasuomuseitikki kuuluukin punavyöseitikkien ryhmään joita kasvaa Suomessa 6 lajia.

Punasuomuseitikki kasvaa syksyllä monen tyyppisissä metsissä koivun ja tammen seurassa. Kirjatiedot kertovan sen olevan melko yleinen. Omalle kohdalleni punasuomuseitikkejä ei ole kovin usein osunut. Vain yksittäisiä sieniä harvakseltaan.

Viime syksynä tarkkasilmäinen sieniystäväni Liisa löysi hyvän punasuomuseitikki paikan. Hän keräsi ja kuivasi ”punasuomut” minulle. Suuri kiitos tästä Liisalle !

Tietoa tai kokemuksia punasuomuseitikistä saatavista väreistä tai käytettävästä määrästä olen löytänyt niukasti. Siksi punasuomuseitikeillä värjääminen oli erityisen kiinnostavaa. Liotin vuorokauden kuivattuja sieniä. Jo muutaman tunnin liotuksen jälkeen liemi oli kaunista rubiininpunaista.


Keitin sieniä hiljakseen tunnin verran. Kirpakasta pakkasesta johtuen liemen jäähdytys kävi nopsasti kylmällä kuistilla. En siivilöinyt sieniä liemestä pois.
Väriliemen voimakkuuden perusteella laitoin värjääntymään 50 g esipuretettua luonnonvalkoista lankaa eli saman verran kuin kuivattuja sieniä oli.

Tunnin värjäys 80 asteen tuntumassa. Langan jäähdytys yön yli liemessä ja etikkavesiliotus antoi kaunista tummanruskeaa lankaa. Hämmästyttävää koska liemi oli ollut todella punaista.
1. värjäyksen jälkeen liemessä oli vielä niin paljon väriä, että uskalsin laittaa 100 g esipuretettua luonnonvalkoista lankaa toiseen värjäykseen. Lanka värjääntyi miltei samantien punertavaan – oranssiin, vaikka lankaa oli suhteessa sienten määrään paljon. 2. värjäyksen langasta tuli hyvä voimakas punaruskea. Vähän samaan suuntaan kuin mitä verihelttaseitikeillä saa 1. väristä, mutta ruskeampi. Toisen värjäyksen jälkeen liemessä näytti olevan edelleen väriä.
Kokeilin vielä kolmannen erän samasta liemestä, koska liemi oli vieläkin punaista. Tähän värjäykseen laitoin vain 30 g voimakkaasti alunalla esipuretettua luonnon valkoista lankaa. Kolmannen erän väristä tulikin jo haalea punaruskea.

1. Ensimmäisen värjäyksen lanka. 2. Toinen ja lanka määrältään suurin erä. 3. Kolmas värjäys, joka sekin vielä selvästi punaruskeaa.

Punasuomuseitikki osoittautui oikein hyväksi ruskean värin lähteeksi. Värien valonkesto pitää vielä kokeilla. Lankoja pestessä väriä ei irronnut erityisen paljon, joten värin pysyvyys tuntuisi olevan myös hyvä. Kokeilemisen arvoista olisi myös miten sienissä olevan punaisen väri saisi punaisempana lankaan.